Lepää rauhassa, Falkors

4.5.2001 - 29.8.2013 

Tänään tapahtui se yksi asia, jota olen kauhulla odottanut viimeiset kolme kuukautta. Kolme pitkää kuukautta. Se on pitkä aika olla kipeä. Nyt Falkkia ei ainakaan enää satu. 

Ei sitä voi uskoa, ei vaikka itse istuin sen pään vieressä kun sen sydän pysähtyi. Siinä väkisinkin kiintyy toiseen, kun viettää kolme vuotta yhdessä, ja näkee käytännössä joka päivä. Varsinkin viimeiset 9 kuukautta, jotka F asui kotona, oli ihanaa aikaa. Joka päivä yhdessä, monta tuntia. Aamuruokinnasta iltatallin tekoon. Siinä kehittää aivan omanlaatuisen luottamussuhteen. Ja miltä tuntuu, kun toisen menettää? Voitte varmaan arvata. 

Falkki lähti rauhassa. Omalla laitumella, johon se haudattiin. Vielä viimeisillä hetkilläänkin se halusi syödä ruohoa. Oltiin äidin kanssa ihan sen vierellä loppuun asti, ja lopetus sujui todella hyvin.

Joskus mä mietin, mitä mä oon tehny väärin. Tähänastisessa elämässäni oon rakastanu kunnolla viittä hevosta. Ja neljä näistä on kuollut.
Ensin ystäväni hevonen, joka oli minullekin tosi rakas, menehtyi kamalassa auto-onnettomuudessa jota jouduin omin silmin todistamaan  vasta 11-vuotiaana.
Sitten rakas vuonohevoseni kuoli ähkyyn. Enkä saanut edes hyvästellä, koska Goliat oli myyty uuteen kotiin. 
Ja tämän vuoden kesäkuussahan meillä 12  vuotta ollut suomenhevosruuna Oliveri lopetettiin ähkyyn. 

Ja nyt Falkki. Mun oma rakas Falkki. Meidän piti kisata ja pitää hauskaa vielä monta vuotta! Miten tässä pääsi näin käymään? 

Ainoastaan Pauli-poni on vielä elossa. Mun mielestä tämä tilanne on Paulille tosi epäreilu, ensin sen paras ystävä kuolee, jolloin se saa uuden ystävän Falkista. Ja kuinkas kävikään? 


Tässä on tämän blogin loppu. Kiitos kaikille, oli mukavaa. 

Huomenna meille saapuu ylläpitohevonen, joka näillä näkymin jää ensi kauden loppuun saakka. Parin viikon päästä tuleva hevoseni saapuu englannista valmentajani luota. Maanantaina Paulin kaveriksi tuli perhetuttuni suomenhevostamma.

 En tiedä vielä, aloitanko uuden blogin. Ehkä, ehkä en. 

You can shed tears that he is gone,
or you can smile because he has lived.

You can close your eyes and pray that he'll come back,
or you can open your eyes and see all he's left.

Your heart can be empty because you can't see him,
or you can be full of the love you shared.

You can turn your back on tomorrow and live yesterday,
or you can be happy for tomorrow because of yesterday.

You can remember him only that he is gone,
or you can cherish his memory and let it live on.

You can cry and close your mind,
be empty and turn your back.
Or you can do what he'd want:
smile, open your eyes, love and go

if the day should come when i'm in pain
and you know i won't be well again
promise me you'll do what must be done
if this is the battle which can't be won

it'll break your heart, but please be kind

don't let your grieving sway your mind

for this is when you'll let me see

just how much you do love me

together we've had many happy years

the future now can hold no fears

please don't let me suffer

and when that day comes, please let me go

in time i hope you'll come to see

it's the last kindness you'll do for me

one more time please stroke my mane

and know that i'll have no more pain

and don´t be sad that it was you

who decided that this was what to do

we've been such buddies through the years

don't let me be the cause of tears

you'll always see me graze now

with the sun upon my back

painful limbs won't tire me now

however long the hack

i live now in your heart and mind

a lovely place to stay

and what you have in memories

no one can take away

I want you to know that

From now 'til the end

You'll be in my heart

I love you - my friend